Seropisäntäilyjen jälkeen ollaan pidetty ns. matalaa profiilia, ollaan vaan lenkkeilty ja harjoiteltu elämää pupujen ylikansoittamassa kaupunginosassa. Wilman kanssa mennään iltalenkit aina korvat tötteröllä, kun pupuhaisuja tulvii nenään joka tuulenvireen mukana.

Eilen töiden jälkeen otin koirat ulos ja lähdin kävelemään pihan päätyä kohti, kun koirat aloittivat hirrrrmuisen huudon! Pikkuinen pupu istua nökötti varmaan kolmen metrin päässä meistä, eikä tajunnut lähteä karkuun. Wilma ja Buster kiljuivat molemmat niin kuin olisin kiduttanut niitä ja vastapäisessä talossa alkoikin ikkunoihin ilmestyä sen verran kauhistuneen näköisiä silmäpareja, että odotin vain koska joku eläinsuojeluviranomainen saapuu paikalle pelastamaan koiriani kamalalta kohtalolta...

Kun vihdoin pääsimme pupun ohi, oli Wilma ihan täpinöissään vielä pitkään. Se töhötti menemään takajalat täristen ja toinen korva pystyssä. Täytyy olla metsästysviettiselle koiralle todella rankkoja nämä lähikohtaamiset kanien kanssa, kun ei ajojahtiin sitten pääsekään. Loppuillan Wilma tuijottelikin taas ikkunasta ratapihan asukkeja...