Eilen oli siis tämän syksyn toiseksi viimeinen tottiskerta. Otettiin ensin seuraamista ja liikeestä maahanmenoa, ettei tule kylmä. Buster jäi hyvin maahan ja kesti jopa kun menin sen taakse. Tämä on aiemmin tuottanut ongelmia...eihän se kaikki tieto voi niin pieneen päähän mahtua ;)

Ruutua otettiin ilman ohjausta, sillä välin kun muut olivat esteellä. Otin vielä pätkissä eli ensin kävin viemässä namin ruutuun, tulin takaisin Buster luo, lähetin sen ruutuun, menin vähän lähemmäksi ja käskin sen maahan. Sitten otin erikseen loppuosan eli vein Busterin ruutuun makaamaan, lähdin kävelemään poispäin, kutsuin Busterin seuraamaan, täyskäännös, istu ja vapaa. Osissa meni ihan hyvin, ehkä ensi kerralla kokeillaan koko ketjua.

Sitten oli meidän vuoro hypätä. Otettiin pari erilaista versiota:
1. Hop (esteen yli)
    Istu (toisella puolen estettä)
    Hop (takaisin)
    Sivu
2. Ensin pistettiin lelu toiselle puolelle estettä
    Hop (esteen yli)
    Hae (lelu mukaan)
    Hop (takaisin)
    Kiitos (anna lelu)

Nämä meni oikein mallikkaasti molemmat ja tuntuivat olevan Busterille paljon mieluisampia kuin alokasluokan hyppy.

Lopuksi otettin vielä tunnistusnoutoa. Ensin vietiin heinikkoon oma puupalikka (minun hajullani varustettu) ja Buster sai hakea sen. Sitten kokeiltiin lisätä sen viereen (eri paikassa) toinen palikka (toisen ihmisen haju). Buster älysi homman heti, kumma kyllä. Se kävi haistamassa ensin väärää kapulaa, sitten omaa, noukki oman ja toi minulle.