Neiti lähti lauantaiyönä neljän aikoihin täällä Tikkakoskella kirmailemaan ympäri kyliä, eikä tullut takaisin tai edes näyttäytynyt koko yönä. Yleensä kun Wilma lähtee karkuun, se ei lähde pitkälle vaan vilahtaa aina jossain nurkan takana. Nyt ei neitiä näkynyt, ei kuulunut. Ei auttanut kuin mennä nukkumaan ja jättää ovet auki siinä toivossa, että se tajuaisi tulla takaisin itsekseen. Heräilin pitkin yötä jokaiseen pieneen rasahdukseen ja huutelin Wilmaa, mutta se ei tullut takaisin.

Aamulla lähdin Busterin kanssa lenkille. Huutelin tyttöä ja kyselin vastaantulijoilta, mutta kukaan ei ollut nähnyt sitä. Poliisistakaan ei kuulunut mitään, joten arvelin, ettei kukaan ole sitä kiinnikään saanut. Soitin kuitenkin lenkiltä tultuani Muuramen löytöeläintarhalle. Siellähän se neiti oli...

Tarhan pitäjä oli hakenut sen aamuseitsemältä n. 100 metrin päästä meistä. Joku oli ottanut sen kiinni viiden aikoihin. Ajelin Muurameen ja tarhan pitäjä (varmaan 80v. mies) vei minut häkkien luo. Wilma näki ensin vanhan miehen ja luikki korvat luimussa, häntä koipien välissä luukusta pihan puolelle. Huutelin sitä ja se tuli salamana takaisin koko pylly keinuen. Otin sen häkistä ulos ja pihalla se käveli takanani muristen miehelle. Taisi vanhat Viipurin muistot tulla mieleen. Lunastus maksoi 30€, joten toivottavasti se sai edes juosta sydämensä kyllyydestä...

Kyselin äijältä, miksei tämä ollut soittanut poliisille (heillä oli numeroni) tai katsonut onko Wilmalla mikrosirua ja vastaus oli vain "Niin ei tullut mieleen poliisille soittaa ja onhan minulla se lukulaite, mutta ei niitä tule katsottua..." Onpa hyvä, että hommasin noille mikrosirut...

Wilmalle kävi viime maanantaina pieni vahinko kun se repäisi itsensä valjaista jänisken perään. Oikeasta etutassusta lähti anturasta pala nahkaa ja nyt se on jo niin hyvin parantunut, että siinä tarvitaan enää ulkoillessa tohvelia. Onneksi tämä tossu oli pysynyt paikallaan karkureissun ajan, ettei tarvinnut taas ruveta sitomaan ja varomaan tassua.