Laumamme on kasvanut viikon ajaksi kahdella kuolaisella kuonolla. Iitu ja Sulo tulivat maanantai-iltana meille ja ovat hoidossa ensi tiistaihin. Touhua riittää ihan rasittavaksi asti! Olen yrittänyt juoksuttaa koko lauman väsyksiin puistoilemalla pitkään ja hartaasti, maanantaina jopa kahteen otteeseen.
Ensimmäinen ilta oli aika levoton. Sulo ja Iitu yrittivät saada nukkuvaa Wilmaa leikkimään haukkumalla vuorotellen sen korvan juuressa. Naapurit tykkää taas hyvää. Aina kun sain toisen hiljenemään ja tulemaan pois Wilman luota niin toinen oli jo paikalla örisemässä. Ja kun Sulo ei haukkunut, se pissasi ja sitä pissaa sitten tuntui riittävän. Toisen puistoutumisen jälkeen tilanne onneksi rauhottui.
Eilen illalla sitten tajusin, että Sulo juo meillä ihan vain juomisen ilosta, joten aloin tarjoilemaan vettä vajaan tunnin välein. Johan loppui älytön pissailu. Wilman pyysin omalle paikalle makkarin koppaan ja pistin oven kiinni. Kaikki rauhottuivat, Wilma oli tyytyväinen kun sai olla ihan rauhassa, eikä Sulolla ja Iitulla ollut ketään kiusattavaa, Buster ei jostain syystä ole niin kiinnostava (luojan kiitos)...Yöllä vesi oli tietysti tarjolla koko ajan, mutta ei ollut kuin yksi liru päässyt ja aamulla tuli hienosti ulos pissa ;)
Äänitin eilen puistomatkalla vähän sitä meteliä, mitä lauma (lähinnä Iitu ja Buster) pitää kun lähestytään määränpäätä, mutta en saa lähetettyä puhelimestani sähköpostia ja oma tietokoneeni on lainassa, joten lisään sen myöhemmin tänään tähän miehekkeen koneen kautta...






Kommentit